Kultakuumeessa

Alkuun täytyy tehdä tunnustus. Blogitiimimme pimitti yhden Vietnamin viikonloppu-getawayn kohokohdista lukijakunnalta. Meille kävi nimittäin niin, että viimeisenä Vietnamin iltanamme Rex-hotellin kattoterassin yltiöromanttinen tunnelma vei meidät mennessään ja päätimme illan päätteeksi uskaltautua ottamaan melkoisen yhteisen askeleen, nimittäin kihlajaisaskeleen! Jee! Lukijakunta huomatkoon, että vastoin paikallisen ystäväpiirimme esittämiä spekulatiivisia arvailuja Singaporen hallitus ei esittänyt Antille uhkavaatimusta kosinnasta maahan jäämisen ehtona, vaan otimme tämän askeleen yhteisestä tahdostamme. 

Kihlajaispäätöksestä täytyi sitten ryhtyä käytännön tekoihin, eli sormusten hankintaan. Olimme kuitenkin perin huolissamme sormuskauppojen ympäristövaikutuksista nähtyämme dokumentteja kultakaivosten ympäristösaasteista ja joidenkin Afrikan maiden timanttibisneksen julmuuksista. Kävikin niin, että pienen ekologis-filosofisen pohdinnan jälkeen totesimme, ettemme halunneet ostaa uusia sormuksia koruliikkeen hyllystä.

Aikamoinen probleema, varsinkin kun arvelimme ettei suvuillamme olisi hallussa tilanteeseen sopivia perintöhelyjä. Hetken pohdinnan jälkeen keksimme kuitenkin että panttilainaamosta voisimme ostaa täydelliset sormukset, jotka kaipaavat uutta kotia edellisen omistajan vaihdettua ne riihikuivaksi.

Siitäpä vasta seikkailu kehkeytyikin. Kiersimme netistä löytämämme, Singaporen 168 panttilainaamoa sisältävän listan perusteella saarta ympäri kolmena päivänä.  Naisille löytyi kyllä valinnan varaa mallissa ja timantin koossa, mutta miesten sormuksia ei liikkeistä tahtonut löytyä. Ehdimme nähdä monenlaista panttilainaamoa ja sormusta, ennen kuin Ang Mo Kion kaupunginosan eräässä panttilainaamossa tärppäsi. Molemmille löytyi samasta liikkeestä uutta paremmat sormukset ja löimme kaupat lukkoon välittömästi.

Sitten vaan kaiverrukset sormuksiin ja homma olisi taputeltu! Panttilainaamot eivät ymmärrettävästi ole kaiverrusalan mestareita, joten valitsimme kaiverruspaikan erään suuren singaporelaisen koruketjun toimipisteeseen. Antti halusi omaan sormukseensa Saaran nimen, jonka koruliikkeen palvelualtis herrasmies lupasi ilomielin toteuttaa. Hämmennykseksemme mies kaivoi hieman antiikkisen näköisen masiinan esiin muuten fiinin myyntipöydän takaa ja alkoi hommiin. Luotimme kuitenkin asiakaspalvelijan tuntevan työkalunsa, joten päätimme antaa hänen väkertää rauhassa Antin sormuksen kimpussa.

Lopulta mies ojensi sormuksen meille takaisin hieman ujon näköisenä. Taiteellinen korumyyjä oli toteuttanut visionsa kaivertamalla sormukseen tekstin: ”S AAA AAA I AAA”. Teksti oli epäilemättä luova ja rivillä ylös-alas hyppelevät päällekkäiset aakkoset olivat aika jännä ja yllättävä ratkaisu. Jostain syystä Saaraa alkoi kuitenkin epäilyttää työn laatu, eikä hän halunnut antaa omaa sormustaan kohtaamamme suuren korutaiteilijan hoteisiin.

Onneksi koruliikkeen myyjällä oli taiteellisten kykyjen lisäksi myös pelisilmää ja hän lupasi 15 dollarin lisähintaan poistaa kaiverruksen Antin sormuksesta! Erittäin hyvä tilaisuus, jonka jouduimme kuitenkin ohittamaan, sillä paikan pomo tarjosi haltiakielisen koukerotekstin poiston ilmaiseksi anteeksipyynnön kera.

Viikon jälkeen saimme sormuksen takaisin kaiverruksen poistosta ja lähdimme jahtaamaan kaiverrusputiikkia. Onneksi Singaporessa on yksi liike joka tekee kaiverruksia nykyaikaisilla laitteilla myös muihin kuin liikkeestä ostettuihin koruihin. Siellä osattiin onneksi myös länsimaiset aakkoset ja saimme kivat oikein kirjoitetut kaiverrukset sormuksiin. Viime metreillä homma meinasi vielä kaatua käteisen puutteeseen, mutta onneksi Antti sai tingittyä 9 dollarin kaiverrukset lompakosta löytyneeseen 8,5 dollariin ja homma oli vihdoin selvä. Nyt kelpaa kävellä kaduilla oikeat kihlasormukset nimettömissä kiiluen!

Homma OK, (litti)peukku sille!

Hopeanuolen uhmaikä

Routa porsaan kotiin ajaa, tuhlaajapoika palaa kotiin ja blogitiimimme tekee paluun näppäimistön ääreen! Palattuamme normaaliin päivärytmiin vapputunnelmista ja Saaran työmatkabuumista (Australia: neljä kaupunkia neljässä päivässä) on vihdoin aikaa taas raportoida kuulumisia Singaporesta!

Vappu ei olisi voinut mennä paremmin. Pidimme aattona grillibileet ja niitä seurannut grilliähky ja rempseät jatkot takasivat hienon pohjan seuraavan päivän piknikille. Vappupiknikiä vietettiin myös täällä Singaporessa tupsulakki liehuen. Keleistä johtuen lakki aiheutti lähes lämpöhalvauksen ja varsin uitetun olon molemmille meistä, mutta sai myös aikaan hienon vapputunnelman.

Piknik Botanic Gardenissa oli melkoinen menestystarina. Paikalla oli parisataa suomalaista ja päivän kohokohta oli suunnittelemamme eukonkantokisa. Tässä tiukassa sprinttikisassa liuta suomalaispareja spurttasi kilparadalle väkevästi suomalaisten herkkujen himossa. Oma nk. poikittainen hiekkasäkkitaktiikkamme ei purrut ja päädyimme jälkipelien selittäjäosaston jäseniksi.

Vauhdikkaassa vapputunnelmassa meiltä jäi kuitenkin huomaamatta uskollisen kulkupelimme, Hopeanuolen, ajautuminen huonoille teille. Hopeanuoli, tämä korealainen komistus, muutti perheeseemme jo ensimmäisellä Singaporen viikollamme ja sai alkuaikana jakamattoman huomiomme, kun harjoittelimme navigointia Singaporen moottoriteillä. Se myös kiidätti meidät tapahtumasta toiseen moottori iloisesti pöristen.

Viime aikoina olemme kuitenkin huomanneet tuntemallamme Hopeanuolella olevan toinen jukuripäisempi puoli. Kaikki alkoi muutama viikko sitten, kun jouduimme hankalaan tilanteeseen moottoritien liittymässä. Hopeanuoli kyllästyi kävelyvauhtia matelevaan liikenteeseen kaistallamme ja suikkasi uhmakkaasti viereiselle kaistalle. Hopeanuoli myös kopautti tuittupäissään viereisen kaistan kulkupeliä. Toinen kulkupeli selvisi vaurioitta mutta Hopeanuoli otti osuman ja sen oikean taustapeilin muoviosat pirstoutuivat katuun.

Peili korjattiin, mutta Hopeanuolen kapinamieli jäi. Vapun jälkeen huomasimme sen ilmeisesti kärhämöineen parkkihallissa muiden autojen kanssa, sillä etupuskuriin oli ilmestynyt pieniä naarmuja ja maalia muista autoista. Myös vasemmassa etuovessa ovessa oli pieni kolhu, jonka se oli jostain rähinästä hankkinut. Automme uhmaiän pahin tempaus oli kuitenkin vielä kokematta.

Viime viikonloppuna Hopeanuoli alkoi nimittäin vikuroimaan ostoskeskuksen parkkihallin ajoluiskassa ja  kenkkuillessaan se kolautti takalistonsa pylvääseen kuhmun veroisesti. Meidän Silver Arrow:sta oli kovaa kyytiä tulossa Broken Arrow ja jotain oli tehtävä!

Hopeanuoli odottaa isäntiään pilttuussa korvat luimussa

Näiden tapausten jälkeen pohdimme kuinka pitää automme asenne ja käytöstavat kunnossa Singaporen raskaassa liikenteessä ja päätimme pistää Hopeanuolen ruotuun.  Totesimme, että olimme ehkä isäntinä laiminlyöneet Hopeanuolta, joten tarjosimme sille kunnon autopesun ja hemmottelevan sisätilojen imuroinnin. Se näytti heti kiitolliselta. Olemme myös yrittäneet opettaa autollemme rauhallista ja tarkkaavaista käytöstä liikenteessä ja huomaavaisuutta kanssa-autoja kohtaan. Uskomme olevamme oikealla tiellä ja että Hopeanuolesta tulee vielä mallikelpoinen tielläliikkuja.

Hopeanuoli toivottaa isännät avosylin kyytiinsä kohti uusia seikkailuja

Weekend Getaway Special # 5 -Vietnam

Pääsiäislomamme Vietnamiin alkoi torstai-iltapäivänä parituntisella lennolla Etelä-Vienamin ytimeen, eli Ho Chi Minh Cityyn (toiselta nimeltään Saigon). Edellisistä matkakokemuksista viisastuneina osasimme jo ohittaa kentällä ensimmäisen sudenkuopan, eli ryöstöhintaisia kyytejä tarjoavat taksidiilerit. Rehellisen halvassa mittaritaksissa oli hyvä ihmetellä HCMC:n (huom. tosimatkaajat lyhentävät aina kaupunkien nimet) liikennettä, joka muodostui lähes täysin erilaisia kuormia kuljettavista skoottereista. Emme olleet ennen nähneet esimerkiksi jääkaappipakastimen kuljetusta skootterin takaritsillä.

Kaupungin liikennesääntöjä ei tarvitse paljon ihmetellä, sillä paikallisessa liikenteessä pärjää noviisikin mainiosti. Kymmenettuhannet skootterit ajavat suunnilleen samoilla säännöillä kuin polkupyörät Kokkolan yössä. Liikenne on pääosin oikeanpuoleista, punaisilla valoilla pysähdytään jos toisesta suunnasta tulee joku ja pieni ajoittainen könyäminen kuuluu matkantekoon. Jos katu on yksisuuntainen ja halutaan mennä toiseen suuntaan, niin sitten ajetaan jalkakäytävällä. Erittäin yksinkertaista!

Ensimmäisenä iltana kävimme haistelemassa tunnelmia keskustan kaduilla ja syömässä grillattua kalaa (redsnäpper-merkkistä) mainiossa katuravintolassa. Todellinen seikkailu alkoi seuraavana aamuna kun lähdimme bussilla Mekong-joen suistossa sijaitsevaan Can Thon kaupunkiin. Can Thohon pääsee helposti minibussilla. Kilpailevien bussilinjojen lähtöajan voi päätellä bussiaseman lippuluukuilla huutavien myyjien äänensävystä ja -voimakkuudesta. Valitsimme kovaäänisimmän huutajan ja valitsemamme bussi olikin jo puolillaan astuessamme sisään. Lippuluukun aggressiivisesti kiljuva myyjätär onnistui hankkimaan autoomme loput tarvittavat matkustajat noin puolessa tunnissa, jonka jälkeen pääsimme täydellä kuormalla matkaan.

Matkalla tutustuimme kanssamatkustajiimme small-talkaten. Antin vietnamintaitoisella vierustoverilla oli äärimmäisen tärkeää asiaa ja meidän edessämme istuva kambodzalainen heppu tulkkasi miehen kysymyksen meille. Emme kuitenkaan keksineet mitä meiltä kysyttiin joten yritimme useita eri vastauksia (olemme Suomesta, olemme matkalla Can Thohon, tulimme Vietnamiin eilen, emme osaa vietnamia, kyllä…). Kun nämä eivät tuoneet kaivattua vastausta herrasmiehen kysymykseen, bussin perällä istunut pappa tuli avuksi ja lainasi kambodzalaiselle kaverille kynän ja paperia. Lopulta saimme englanninkielisen kysymyksen eteemme paperilla: ”How are you year?” Ahaa! Minä vuonna olet syntynyt? Ei muuta kuin vuosiluku paperiin ja herrasmieheltä tuli tyytyväiset nyökkäykset. Antti kysyi vielä kohteliaasti herrasmiehen syntymävuotta tulkin avulla (1954) ja tämän jälkeen kaikki osapuolet hymyilivät tyytyväisinä toisilleen loppumatkan.

Perillä Can Thossa halusimme majoituksen parhaalta paikalta, eli hotellista jota vastapäätä möllötti pronssinen Ho Chi Minh-patsas. Meitä lykästi ja saimme oikein kivan pikkuhuoneen, jonka varustukseen kuului oma kylpyhuonegekko ja näkymä suoraan patsaalle. Upeaa!

Varasimme hotellin emännältä myös jokiristeilyn seuraavalle aamulle. Hän kehui risteilypakettia kovasti ja vakuuttaakseen meidät hän näppäili Vietnamissa asuvan suomalaisen ystävättärensä numeron puhelimeensa ja antoi luurin Saaralle.  Toisesta päästä vastannut naisihminen kehui risteilyä sen verran upein sanakääntein että pistimme risteilyn tilaukseen.

Launtaiaamuna puoli kuudelta nuori vietnamilainen oppaamme Toah tuli hakemaan meitä risteilylle. Hän johdatti meidät aamuhämärissä kaupungin sivukujia pitkin jokirantaan, jossa meitä odotti hieman antiikkinen puuvene ja paatin kapteeni. Moottori yski ja sammahteli muutamaan otteeseen, mutta pääsimme kuin pääsimmekin köröttelemään paatillamme pitkin Mekongin haarajokea Phong Dienin kelluville markkinoille. Risteilypakettiin kuului myös aamiainen, eli pillikahvi, minibanaaneja ja patonki!

Markkinapaikalla meitä odotti kokoelma merikelvottoman näköisiä paatteja (onneksi olimme joella), joissa kauppa kävi. Kelluvissa suoramyyntipisteissä myytiin erilaisia vihanneksia ja hedelmiä, joita paikalliset viljelijät olivat pakanneet laivansa kukkuroilleen. He asuvat laivoissaan kauppapaikalla kunnes lasti on myyty ja palaavat sitten hakemaan seuraavaa erää kotipelloilta. Ilmeisesti emme näyttäneet siltä, että haluaisimme ostaa sataa kiloa ananaksia, joten saimme lipua hedelmälaivojen välissä rauhassa ilman kauppaehdotuksia.

Naurisvene

Vesimelonikauppiaan vene

Markkinoiden jälkeen teimme kierroksen jokisuiston pienemmissä kanavissa ja pääsimme tutustumaan riisinuudelitehtaaseen sekä erilaisten hedelmien, ankkojen ja pythonien kasvatukseen. Meillä oli hirmu jännää, mutta kanavissa lipuminen oli venekapteenimme mielestä ilmeisen tylsää, sillä hänelle jäi aikaa värkätä vesikookoksen lehdistä Saaralle kasa koruja ja erilaisia kukka-asetelmia. Ruokatauolla hän pyydysti vedestä käärmeen ja antoi sen ystävällisesti Antin pideltäväksi. Hauskaa oli.

Opas ja kapteeni

 Palasimme vielä lauantai-iltana Saigoniin, sillä torstai-illan perusteella meille oli jäänyt sellainen hytinä, että sielläkin voisi olla kaikenlaista hauskaa nähtävää. Sunnuntaina kierreltiin sitten kaikenlaisia nähtävyyksiä ja maisteltiin erilaisia paikallisherkkuja kuten näädänpapanakahvia ja lihapullanuudelisoppaa. Illalla syötiin vähän länsimaisempia grilliherkkuja kivassa puutarharavintolassa ja katseltiin liikenteen vilinää läheisen hotellin kattoterassilta.

Vietnamiin oli helppo ihastua, blogitiimi suosittelee! Lisää kuvia Vietnamista

Käänteistä matkakuumetta

Antti sai välittömästi Filippiineiltä paluun jälkeen kuumeen. Kotidiagnoosi paljasti nopeasti että kyse oli liian trooppisen lomailun aiheuttamasta käänteisestä matkakuumeesta. Kaipasimme kuumeisesti kahden peräkkäisen matkaviikonlopun jälkeen kotoisen arkista tekemistä.

Käänteisen matkakuumeen kotoisen arkiset hoitotoimenpiteet käynnistettiin jo perjantai-iltana syömällä pitsaa suomalaisseurassa. Jatkoimme hoitokuuria lauantaiaamun kolmetuntisella siivousmaratonilla, joka oli ihan huippu juttu. Lounasaikaan sivuutimme wonton-nuudelit ja hainanilaisen kanan ja suuntasimme Dempsey Hillille ranskalaiseen ravintolaan, jossa herkuttelimme sellaisilla erikoisuuksilla kuin risotto (Saara) ja kanankoipi ja perunamuusi (Antti). Kunnon lounas kohotti tunnelmia sen verran, että meillä riitti intoa lähteä suurlähetystöön äänestämään. Samalla saimme lisähoitoa asioimalla vaalipaikalla ihan suomen kielellä. Tämän aktiivisen aamun jälkeen hengitystä tasattiin pienellä ”lukuhetkellä” poolsidella, joka päättyi kahden sivun jälkeen nokosiin. Illalla piti mennä elokuviin, muttei jaksettu mennä. Loistava lauantai!

Oli varsin onnekasta, että olimme ottaneet lauantain rauhallisesti, sillä sunnuntai johti meidät melkoisiin urheilusaavutuksiin. Olimme ilmoittautuneet viikkoja sitten 2XU Compression Run – juoksuun, joka starttasi klo 7.00 sunnuntaiaamuna. Tunnelma oli erikoinen, kun kuljimme aamuhämärässä muuten autiossa pilvenpiirtäjäkeskustassa 10 000 muun juoksijan vanavedessä kisan lähtöpaikalle. 12 km juoksutapahtuman reitti kulki Singaporen GP-radan ja Marina Bayn maisemissa. Oiva reittivalinta johdatti meidät joidenkin Singaporen maamerkkien ohi ja pääsimme bongaamaan juosten joukon kaupungin päänähtävyyksiä! Molempien juoksu meni tavoitteisiin nähden hyvin, Saara juoksi pisimmän juoksumatkansa 1h 20min ja Antti pinkoi alle tunnin.

Kuten arvata saattaa, moinen urheilusaavutus hengästytti meidät niin, että loppu sunnuntaista kului aamupalaillessa, kahvitellessa ja lounastellessa. Iltaan mennessä käänteinen matkakuumeemme oli laskenut jo niin, että uskaltauduimme hieman suunnittelemaan tulevaa pääsiäisen matkaamme Vietnamiin. Matkaväsymys on menneen viikon lumia ja tällä viikolla se lätisee enää loskana lenkkarin alla.

Weekend Getaway Special # 4 - Puerto Galera ja Manila, Filippiinit

Saaralla oli viime viikolla työmatka Manilaan ja Antti lensi viikonloppuna perässä samaan paikkaan

Manila on jännittävä metropoli, jossa seikkailu alkaa heti lentokentän taksijonosta. Antti otti taksin lentokentän ”mittaritaksi”-tolpalta, mutta taksissa selvisi, ettei siinä ollut mittaria, ”because this is an airport taxi”. Kuski ei myöskään suostunut sanomaan matkan hintaa vaan ajoi kentältä epämääräiselle parkkipaikalle jossa hänen pomonsa tuli esittelemään printattua matkahinnastoa. 30 Yhdysvaltain dollaria puolen tunnin matkasta oli selvä ryöstö, mutta tilanteesta johtuen se tuntui ihan kohtuuhintaiselta lunnasrahalta parkkipaikalta vapautumiseksi. Vaihtorahan sai onneksi takaisin kuskilta sieppaamalla setelit hänen kädestään.

Manila oli vain välietappi matkallamme, jonka todellinen määränpää oli Puerto Galera Mindoron saarella. Matka Puerto Galeraan taittui paikallisbussissa, johon päättäväinen sisäänheittäjä ohjasi meidät heti saatuamme taksin oven auki bussiaseman ulkopuolella. Kaksituntista matkaa tahditti hyvä ruokahuolto ja tiivis viihdepaketti. Kananmunia, pähkinöitä ja muovikääreisiä hampurilaisia sai nälän yllättäessä tilata pysäkeiltä kyytiin hyppääviltä kauppiailta (Sir, ham-bu-bu-bu-bu-buuurger?). Matkan alkuosan ajan bussin kahdesta teeveestä pauhasi romanttinen Hollywood-komedia, mutta dvd:n mentyä jumiin soittimeen työnnettiin Kevin Kostnerin tähdittämä Bodyguard-dvd. Ehdimme katsoa täydellä volyymilla elokuvan tunnussävelmän musiikkivideon, leffatrailerin, making-of-dokumentaarin näyttelijähaastatteluineen ja elokuvan alkuhetket ennen saapumistamme Batangaksen satamaan.

Matka Puerto Galeraan taittui Father ’n son-linjan bambulaivalla. Aloittelevakin turisti löytää hyvin laivaan touhukkaiden sisäänheittäjien avulla. Meidän puuhamiehemme hankki liput, veroläpyskät ja vakuutuslaput eri luukuilta ennen kuin ehdimme veer-kän-ai-bai-ö-tiketiä sanoa. Pieni tippi oli tietysti paikallaan hienosta touhuamisesta. Bambulaiva kiisi rivakasti lahden yli määräsatamaamme Sabangin kylään Puerto Galerassa parissa tunnissa.

Bambuvene Sabangin laiturissa

Sabangin kylä oli muutaman korttelin levyinen palmurantapätkä, jolta löytyi parikymmentä sukellusyritystä, rantaterasseja, hotelleja ja skootterivuokrausyrittäjiä. Ensimmäisen Sabang-illan saldona oli oivallinen illallinen rantaravintolassa, sekä Antin neuvottelema hyvä diili paikallisen veneenomistajan kanssa seuraavan päivän snorklausreissusta.

Seuraavana aamuna venekuskimme Win-Win poimi meidät taivaansinisen King Elmar-bambupaattinsa kyytiin ja suuntasimme ulapalle snorkkeleinemme. Matkaohjelmaksi oli sovittu kaksi Win-Winin suosittelemaa snorklauskohdetta, joissa oli odotettavissa jättisimpukoiden ja hienojen korallien bongausta.

Ankkuroiduimme keskelle lahtea, josta molskahdimme veteen jättisimpukoiden etsintään. Tätä tutkimusmatkaamme helpotti melkoisesti pikkuisessa sotuveneessä kököttävä mies, joka huuteli ja osoitteli veneestään meille ja muutamalle muulle snorklaajalle simpukoiden sijainnin. Tämän avuliaan matkaoppaan liiketoimintamalli oli vielä hiomaton timantti, sillä uikkareiden taskussa on hankala kantaa sopivaa tippirahaa.

Toisen snorklausetappimme värikäs merenalainen elämä laittoi vauhtia suunnitelmiimme hankkia sukelluskortit pikimmiten! Ehkä jo ensi kerralla pääsemme tutkimaan kaloja ja koralleja pintaa syvemmältä. Teimme upean snorklausretken laajalla korallialueella ihan omin voimin, vaikka paikalliset yrittäjät koettivat kaupata meille pakettia, jossa olisimme roikkuneet vedessä moottoriveneen vetämänä samalla kun meidät uitetaan korallien yli.

Matka oli siis melkoinen menestys, niin meidän kuin myös kapteenimme mielestä. Hän kauppasi reissua myös seuraavalle päivälle ja soitteli Antille sunnuntaina viitisen kertaa.

Lauantaina otimme myös skootterin vuokralle, sillä kymmenet ”motorcycle, mister”-huudot olivat saaneet mielenkiinnon skootterointia kohtaan heräämään. Köröttelimme menopelillämme pitkin rannikkoa ja pysähdyimme parilla valkohiekkaisella palmurannalla. Onnistuimme harhauttamaan hainleukoja, jättisimpukoita ja muovikoruja myyvät kauppiaat kurvaamalla nauttimaan lounasta skootteriyrittäjän suosittelemaan merenrantapitseriaan. Pitserioiden suosiosta päätellen tämä herkku on jonkinlaisen kansallisruoan asemassa Filippiineillä. Meille maistui!

Talipanan Beach

Sunnuntaina palasimme jo aamulla takaisin Manilaan, jotta Saara ehti iltapäivän paluulennolle. Antti ehti käydä sunnuntaina vielä Manilan vanhassa kaupungissa. Lukuisat vanhassa kaupungissa päivystävät riksataksit ja matkaopaskandidaatit olivat selkeästi päättäneet, että Antti ei osaa suunnistaa kapeilla kaduilla ilman opasta, mutta onneksi vanhankaupungin muureille saattoi luikahtaa riksataksien tavoittamattomiin. Muureilla olikin hienot näkymät keskustan ja golfkentän yli ja muureilla partioivat pumppuhaulikkopoliisit olivat mukavaa juttuseuraa.

Filippiineillä on kauniita rantoja ja aitoa yrittäjähenkisyyttä – seuraavalla kerralla tulemme sukelluskorttien kanssa!

Lisää kuvia löytyy täältä 

Weekend Getaway Special # 3 - Melaka

Viime viikonloppuna koitti pitkään odotettu, Saaran työtiimin assistentin koordinoima matka historialliseen Melakaan. Matkan suunnittelu sai alkunsa jo muutama viikko sitten, kun assistentti alkoi työpaikkaturinoiden ohessa kehua Melakan hienoja nähtävyyksiä ja pyöräilymahdollisuuksia Saaralle. Saara nyökkäili kohteliaasti työkaverinsa innostuneelle kohdekuvaukselle pari päivää, kunnes tämä sitten ilmoitti olevansa lähdössä ostamaan bussilippuja Melakaan itselleen, ystävättärelleen ja meille. Ilmeisesti Saara oli nyökkäyksien lomassa onnistunut myös nyökyttelemään hyväksyntänsä yhteiselle viikonloppumatkalle!

Matkaan lähdettiin perjantaina jo hyvissä ajoin, jotta vältettiin raja-asemien jokaperjantaiset jonot. Onnistuimme välttämään ruuhkan joka syntyy malesialaisten työntekijöiden palatessa koteihinsa Sinagporesta viikonlopuksi ja pääsimme sujuvasti rajan yli. Johor Bahrussa Malesian puolella seikkailimme ensin paikallisbussilla bussiterminaaliin ja siellä kielitaitoisten singaporelaisten paikallisoppaidemme avulla oikeaan pitkän matkan bussiin. Viiden euron matkalipulla sai reilusti istumatilaa ilmastoidussa ”VIP”-bussissa. Tämän bussin pakastimenraikkaassa ilmassa kolmen tunnin ajomatka öisellä moottoritiellä sujui coolimmasti kuin Pelle Miljoonalla Expressbussissa.

Lauantaiaamuna oppaamme veivät meidät ensin pienelle kävelykierrokselle Melakan historialliseen keskustaan. Tyypilliseen singaporelaiseen tapaan oppaamme olivat erityisen innostuneita paikallisesta ruokakulttuurista. Niinpä matkamme katkesikin heti alkuunsa, kun vastaan tuli ruokala jossa myytiin kiinnostavia paikallisherkkuja.

Näkymä kaupungintalon portailta

Herkkukattauksessa oli tarjolla mm. siniseksi värjättyjä, käsityönä valmistettuja ja banaaninlehteen käärittyjä riisidumplingeja, sekä cendolia, eli kookosmaidolla, vihreällä hyytelöllä ja ruskeilla pavuilla maustettua jäähilejälkiruokaa. On myönnettävä että nämä olivat parhaat (joskin ainoat) versiot, joita olemme maistaneet näistä ruokalajeista!

Hieman myöhemmin aamupäivällä pääsimme varsinaiseen asiaan, eli historiallisten nähtävyyksien tutkimiseen pyöräillen. Vanhoina pyöräteiden valtiaina olimme hieman yllättyneitä ja hämillämme paikallisoppaidemme suunnitelmasta kiertää pyörillä Lonely Planetin n. 3km kävelykierros kaupungin kapeilla keskustaväylillä. Syy vaatimattomaan ja ehkä jopa omituiseen matkasuunnitelmaan selvisi kuitenkin jo ensi metreillä – matkakumppanimme eivät varsinaisesti osanneet pyöräillä!

Retkikunta pyöräilemässä

Saaran työkaveri oli käynyt treenaamassa tätä vaativaa tekniikkalajia jo edellisenä viikonloppuna ja saikin pidettyä ajokkinsa kohtalaisen hyvin hallinnassa. Sen sijaan hänen ystävättärellänsä oli melkoisia ongelmia liikkeelle lähdössä ja suoraan pyöräilyssä. Onnistuimme kuitenkin kiertämään suunnitellun kierroksemme tyylikkäästi kolmessa tunnissa ja bongaamaan samalla joitain kiinnostavia nähtävyyksiä.

Lauantaina ehdimme vielä maistelemaan paria paikallisherkkua, kuten jättikatkarapuja, grillattuja kanansiipiä, isoja chilirapuja (Saara onnistui sotkemaan paitansa pahanpäiväisesti rapupuuhissa), riisipalloja, kanaa ja currymaustettua höyrykalaa. Täydellä mahalla ja hyvällä mielellä suuntasimme illan pimennyttyä iltamarkkinoille, jossa tehtiin ostoksia ja kuunneltiin kiinankielistä eläkeläiskaraokea, joita paikalliset karaoketähdet esittivät antaumuksella täydelle torilliselle yleisöä.

Riisipalloja, kanaa ja kalacurrya

Sunnuntaina ennen kotimatkaa ehdimme nauttia vielä aitomalesialaisesta aamupalasta, johon kuului kahvi, chilinuudeleita possuviipaleilla, soijakastikkeella maustettua löysää kananmunaa ja kaya-tahnalla päällystettyä paahtoleipää. Kokeilkaapa kotona! Ainakin kaya-toastin valmistus on opeteltava!

Malesialainen aamiainen

Saaralle tupsahti tälle viikolle yllättävä työmatka Filippiineille. Antti lähtee viikonloppuna perässä samaan paikkaan. Seuraava reportaasi siis sieltä!

Juuri kun arki meinasi yllättää...

Kolmen Singaporessa vietetyn kuukauden aikana olemme oppineet selviytymisen perustaidot: liikkumisen ja ravinnon metsästämisen. Vaikka moni asia ihmetyttää vieläkin, niin automatka markettiin on menettänyt osan jännityksestään ja pulssi autoillessa on tippunut noin puoleen parin kuukauden takaisesta.

Vauhti on myös hieman hiipunut ja mukavuudenhalu on ajoittain yrittänyt ottaa valtaa. Olemme saaneet rakennettua kolmen kuukauden aikana itsellemme mukavan pikku reviirin, jossa on turvallista ja mukavaa elellä. Antti osaa hankkia itselleen lounasta kahdesta eri lähiruokalasta joko kävellen, pyöräillen tai bussilla ja Saara osaa työpaikan lounaslistan jo ulkoa. Samoin osaamme ajaa autolla ilman navigaattoria jo mm. Ikeaan ja ruokakauppaan. Lenkkipolku lähtee kotipihasta ja oman pihan uima-allas tarjoaa hienon virkistäytymismahdollisuuden. Voiko elämältä toivoa enää enempää?

Hetkinen, näin kolmen kuukauden kohdalla on hyvä tehdä pieni tilannekatsaus! Näyttää uhkaavasti siltä että olemme lähiöitymässä tänne kaupunginosaamme! Ensimmäiset merkit ovat alkaneet ilmaantua aivan viime aikoina. Antti on esimerkiksi havainnut useiden ruokapaikkojen myyjien tunnistavan hänet ja arvaavan osittain jo tilauksetkin: ”hello, you dress different today”, ”Hello, mango juice!” ”You take chicken briyani?”. Tästä viikosta alkaen Antti lähtee uusiin ruokaloihin syömään polkupyörällään ja käy ehkä silloin tällöin moikkaamassa myyjäfrendejään lähiruokaloissa.

Havahduimme uhkaavaan lähiöitymiseemme viime viikonloppuna, jolloin meidät repäistiin kotikonnuiltamme suurkaupungin vipinään. Uudet Singaporen tuttavamme tutustuttivat meidät ennennäkemättömiin alueisiin kotikaupungissamme. Perjantaina totesimme hämmästykseksemme, että Singaporessa on söpöjä pieniä eurooppalaishenkisiä ravintoloita ja jopa hienoja kattoterasseja, joilla nauttia viikonlopusta. Seuraavana iltana söimme illallista lähi-idän hengessä Arab streetillä. Olimme hämmentyneitä, ei chicken briyania tai kalapallonuudeleita – olimmeko lainkaan Singaporessa?

Kaksi ulkoilijaa Bukit Timah-luonnonpuistossa

Viikonloppu toi mukanaan muitakin uusia kokemuksia. Se olikin hyvä, sillä tarvitsemme selvästi vieroitusta kotilähiöstämme. Lauantaiaamuna kävimme valloittamassa Singaporen korkeimman huipun, Bukit Timahin (162m). Parin tunnin hikinen mäkipatikointi oli hyvää karttaharjoitusta erityisesti Saaralle, joka on lupautunut Bukit Timahin patikointioppaaksi ensi kuussa suuremmalle suomalaisryhmälle.

Monitor-lisko nauttii auringosta lenkkipolulla

Antin suunnatessa myöhemmin päivällä golf-rangelle, Saara pääsi haistelemaan aristokraattista seurapiirielämää. Hänet oli nimittäin kutsuttu tutustumaan Singaporen pooloklubille erään bruneilaisen poolojoukkueen managerin vieraana. Valitettavasti Saara ei päässyt näkemään kiinnostuksensa ensisijaisia kohteita eli pooloponeja, sillä matsi oli peruttu sateen takia. Hän pääsi kuitenkin paiskaamaan kättä klubin poolo-open kanssa ja tapasi joukon bisnesmiehiä. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että taloudelliset tekijät saattavat rajoittaa Saaran pooloseurapiirielämää jatkossa.

Meidän on selvästi aika aloittaa uusi tutustumiskierros kotikaupunkimme kartoittamattomiin osiin. Ensi viikonloppuna suuntaamme kuitenkin jälleen Singaporen rajojen ulkopuolelle, tällä kertaa malesialaiseen Melakan kaupunkiin. Miten sujuu matka paikallisbussissa? Onko polkupyörä sopiva kulkuneuvo historiallisilla nähtävyyksillä? Siitä lisää ensi viikolla!