Niin vain kävi, että kesäloma tuli ja meni. Vastahakoinen blogitiimimme joutui vaihtamaan snorkkelin ja sukellusräpylät kaupunkielämään paremmin sopiviin ja sandaaleihin ja aurinkolaseihin, mutta emme malta olla palaamatta syyskauden ensimmäisessä blogissa vielä iki-ihaniin kesälomatunnelmiin. Näin se siis meni:
Viikonloppumatkoilla hiotut matkustustaitomme laitettiin toden teolla koetukselle kahden viikon seikkailulomalla Borneon Sabahilla. Matkakohteina olivat Kinabalu-vuori, Sipadan ja Danum-laakso.
Loman ensimmäinen haaste oli Kinabalu-vuori. Kumpikaan meistä ei koskaan ole vuoria kiivennyt, joten arvelimme 4100m Kinabalu-vuoren olevan sopiva keskikorkea huippu meille valloitettavaksi. Vuori kiivetään kahdessa päivässä niin, että ensimmäisen kiipeilypäivän jälkeen yövytään vuoren rinteellä ja toisen päivän aamuna valloitetaan huippu ja laskeudutaan takaisin. Mieliimme oli maalailtu upean romanttinen kesälomapatikointi vuoren rinteillä ja auringonnousun ihailu aamun sarastaessa maailman huipulla.
 |
| Ensimmäisen päivän odotuksia nostattavaa maisemaa |
Ensimmäisestä nousupäivästä selvisimme ihan kunniakkaasti ohuen ilman aiheuttamasta hengästymisestä huolimatta. Emme kuitenkaan niin kunniakkaasti, että olisimme onnistuneet pitämään takanamme rakennustyöläisiä, jotka kantoivat polkua pitkin ylös lautoja ja rakennustarvikkeita läpsyköissä ja muissa vaellussääntöjen vastaisissa jalkineissa. Perillä Laban Rata -vierasmajalla siis rakennettiin. Valitettavasti rakennusbuumiin ei kuulunut mökkien lämmönerityksen parannus. 3000m korkeudessa oli nimittäin aika vilpoista, eikä pakastearkkukylmä majapaikkamme tarjonnut kovin hyvää rentoutumismahdollisuutta pitkän kiipeilypäivän jälkeen. Onnistuimme kuitenkin saamaan unen 9-asteisessa lämmittämättömässä mökissä laitettuamme kaikki vaatteet päälle ja kömmittyämme kerrossängyn alapunkkaan vilttikasan alle.
Herätyskellon soidessa 2.30 kaivauduimme peittokasan alta hyytävään aamuun ja aloitimme otsalamppujen valokeilassa pitkän matkan paljasta kalliopintaa pitkin huipulle. Viimeiset toiveemme romanttisesta auringonnoususta katosivat puolimatkasta, jolloin sukelsimme kylmään ja märkään kaatosadepilveen. Kiipesimme siis pari viimeistä tuntia hyytävässä sateessa ja tuulessa näkemättä yhtään mitään. Onneksi olimme jättäneet kuohuviinipullon ja croissantit kauppaan. Huipulla napattiin tunnottomin sormin todisteeksi kuva ja lähdettiin välittömästi alas. Vuori oli valloitettu!
 |
| Huipulta palatessa sade oli jo hellittänyt |
Seuraava etappimme oli kolmen päivän sukellusretki Sipadan-saarelle ja ympäristöön. Yövyimme Mabul-saarella ”halpaa sukellusta” mainostaneen Billabong Diving – paikan puupaalujen varaan rakennetussa homestay-majoituksessa. Olimme laittaneet elämän risaiseksi ja maksaneet ilmastoidusta huoneesta, mutta Kinabalu-vuoren aiheuttaman syväjäätymisen jälkeen emme pistäneet pahaksemme sitä, että majapaikassamme pidettiin sähköjä päällä vain pimeään aikaan. Ja väliäkös sillä, kun päivät vietettiin meressä pulikoiden ja erilaisia mereneläviä bongaillen! Viimeisen päivän Sipadan-sukelluksilla kilpikonnia, haita ja valtavia kalaparvia lipui ohitsemme sellaisia määriä, että olisi voinut kuvitella olevansa meren sijaan sukeltamassa jättimäisessä akvaariossa.
 |
| Yksi kymmenistä kilpikonnista. (>1m) |
Merenalaista elämää olisi voinut ihmetellä useammankin päivän, mutta maltoimme silti lähteä seikkailumme kolmannelle osiolle kohti Danum-laakson luonnonpuistoa ja Borneo Rainforest Lodgea. Matka alkoi lupaavasti Mabul-saaren lähisatamasta pick-upin kyydissä, kun matkasimme Madonnan ja saksalaisen teknon tahdissa Sempornan kaupunkiin. Siitä eteenpäin matkanteko muuttuikin yllättävän tahmeaksi, sillä 12-paikkaisen minibussimme kuskilla kesti n. 4 tuntia haalia Lahad Datun bussi täyteen. Liikkeelle päästyämmekin meno eteni takkuisesti, sillä koukkasimme ensin huoltoasemalle tankkaamaan, sen jälkeen korjaamolle laittamaan öljyä koneeseen ja painetta renkaisiin, sitten hautausmaalle jossa eräs matkaaja kävi jättämässä hyvästejä edesmenneelle sukulaiselleen, ja vielä tienvarteen, jotta eräs kanssamatkustajamme pääsi vessatauolle pusikkoon. Laskut menivät hieman sekaisin, mutta yhteensä noin 200 kilometriin meni suunnilleen 10 tuntia aikaa. Fiuuh!
Matka jatkui Lahad Datusta seuraavana aamuna, kun meidät poimittiin taas lava-auton kyytiin ja matka Borneo Rainforest Lodgeen saattoi alkaa! Taipaleemme kuoppaisella metsäautotiellä katkesi kuitenkin jo tunnin kuluttua, kun ilmeni että sateiden aiheuttama tulva oli katkaissut joenylityspaikkamme. Onneksi paikalle oli jo hälytetty todellinen sillankorjausekspertti, joka asetteli kaivinkoneella muutaman jykevän parikymmenmetrisen puunrungon joen yli, niin että pääsimme kävelemään niitä pitkin toisella puolella odottelevan auton kyytiin.
 |
| Osaava sillankorjaaja työssään |
Borneo Rainforest Lodgen majoitus oli selkeä tasonnousu sähköttömään sukellusmajoitukseen verrattuna (puhumattakaan lämmittämättömästä vuoristomökistä). Lämmin suihku, mahtava ruoka ja terassilta aukeneva viidakkomaisema rentouttivat kivasti mieltä hikisten ja iilimatoja kuhisevien viidakkovaellusten jälkeen. Jo ensimmäisenä päivänä tuli selväksi kaksi asiaa: oppaallamme oli parempi hajuaisti kuin meillä, eikä iilimatosukkia suositeltu turhan takia. Ensimmäisenä päivänä teimme vain lyhyen kävelyn, mutta oppaamme vainusi välittömästi puustossa orangin, jonka onnistuimme vielä ikuistamaan filmille! Muutkin apinalajit oppaamme tunnisti meille maantasosta nenällään yleensä jo ennen näköhavaintoa. Näppärää! Vaikka näimme kolmen päivän viidakkokävelyiden aikana melkoisen määrän eläimiä, lajihavaintolistan ykköspaikan veivät kevyesti tiikeri-iilimadot, jotka vaanivat meitä lähes joka pensaan lehdillä. Onneksi saimme ne karistettua alas iilimatosukkien varsilta… paitsi yhden, joka löysi tiensä Saaran jalkapohjaan… iik!
 |
| Mietteliäs oranki |
Iilimatokohtaus jäi onneksi vähäpätöiseksi selkkaukseksi Borneon kesäseikkailulla, ja arvelemme uskaltautuvamme viidakkoon uudestaankin! Sitä ennen mainion loman virkistämä blogitiimi jatkaa raportointia Singaporen lämmöstä!
