Weekend Getaway Special # 3 - Melaka

Viime viikonloppuna koitti pitkään odotettu, Saaran työtiimin assistentin koordinoima matka historialliseen Melakaan. Matkan suunnittelu sai alkunsa jo muutama viikko sitten, kun assistentti alkoi työpaikkaturinoiden ohessa kehua Melakan hienoja nähtävyyksiä ja pyöräilymahdollisuuksia Saaralle. Saara nyökkäili kohteliaasti työkaverinsa innostuneelle kohdekuvaukselle pari päivää, kunnes tämä sitten ilmoitti olevansa lähdössä ostamaan bussilippuja Melakaan itselleen, ystävättärelleen ja meille. Ilmeisesti Saara oli nyökkäyksien lomassa onnistunut myös nyökyttelemään hyväksyntänsä yhteiselle viikonloppumatkalle!

Matkaan lähdettiin perjantaina jo hyvissä ajoin, jotta vältettiin raja-asemien jokaperjantaiset jonot. Onnistuimme välttämään ruuhkan joka syntyy malesialaisten työntekijöiden palatessa koteihinsa Sinagporesta viikonlopuksi ja pääsimme sujuvasti rajan yli. Johor Bahrussa Malesian puolella seikkailimme ensin paikallisbussilla bussiterminaaliin ja siellä kielitaitoisten singaporelaisten paikallisoppaidemme avulla oikeaan pitkän matkan bussiin. Viiden euron matkalipulla sai reilusti istumatilaa ilmastoidussa ”VIP”-bussissa. Tämän bussin pakastimenraikkaassa ilmassa kolmen tunnin ajomatka öisellä moottoritiellä sujui coolimmasti kuin Pelle Miljoonalla Expressbussissa.

Lauantaiaamuna oppaamme veivät meidät ensin pienelle kävelykierrokselle Melakan historialliseen keskustaan. Tyypilliseen singaporelaiseen tapaan oppaamme olivat erityisen innostuneita paikallisesta ruokakulttuurista. Niinpä matkamme katkesikin heti alkuunsa, kun vastaan tuli ruokala jossa myytiin kiinnostavia paikallisherkkuja.

Näkymä kaupungintalon portailta

Herkkukattauksessa oli tarjolla mm. siniseksi värjättyjä, käsityönä valmistettuja ja banaaninlehteen käärittyjä riisidumplingeja, sekä cendolia, eli kookosmaidolla, vihreällä hyytelöllä ja ruskeilla pavuilla maustettua jäähilejälkiruokaa. On myönnettävä että nämä olivat parhaat (joskin ainoat) versiot, joita olemme maistaneet näistä ruokalajeista!

Hieman myöhemmin aamupäivällä pääsimme varsinaiseen asiaan, eli historiallisten nähtävyyksien tutkimiseen pyöräillen. Vanhoina pyöräteiden valtiaina olimme hieman yllättyneitä ja hämillämme paikallisoppaidemme suunnitelmasta kiertää pyörillä Lonely Planetin n. 3km kävelykierros kaupungin kapeilla keskustaväylillä. Syy vaatimattomaan ja ehkä jopa omituiseen matkasuunnitelmaan selvisi kuitenkin jo ensi metreillä – matkakumppanimme eivät varsinaisesti osanneet pyöräillä!

Retkikunta pyöräilemässä

Saaran työkaveri oli käynyt treenaamassa tätä vaativaa tekniikkalajia jo edellisenä viikonloppuna ja saikin pidettyä ajokkinsa kohtalaisen hyvin hallinnassa. Sen sijaan hänen ystävättärellänsä oli melkoisia ongelmia liikkeelle lähdössä ja suoraan pyöräilyssä. Onnistuimme kuitenkin kiertämään suunnitellun kierroksemme tyylikkäästi kolmessa tunnissa ja bongaamaan samalla joitain kiinnostavia nähtävyyksiä.

Lauantaina ehdimme vielä maistelemaan paria paikallisherkkua, kuten jättikatkarapuja, grillattuja kanansiipiä, isoja chilirapuja (Saara onnistui sotkemaan paitansa pahanpäiväisesti rapupuuhissa), riisipalloja, kanaa ja currymaustettua höyrykalaa. Täydellä mahalla ja hyvällä mielellä suuntasimme illan pimennyttyä iltamarkkinoille, jossa tehtiin ostoksia ja kuunneltiin kiinankielistä eläkeläiskaraokea, joita paikalliset karaoketähdet esittivät antaumuksella täydelle torilliselle yleisöä.

Riisipalloja, kanaa ja kalacurrya

Sunnuntaina ennen kotimatkaa ehdimme nauttia vielä aitomalesialaisesta aamupalasta, johon kuului kahvi, chilinuudeleita possuviipaleilla, soijakastikkeella maustettua löysää kananmunaa ja kaya-tahnalla päällystettyä paahtoleipää. Kokeilkaapa kotona! Ainakin kaya-toastin valmistus on opeteltava!

Malesialainen aamiainen

Saaralle tupsahti tälle viikolle yllättävä työmatka Filippiineille. Antti lähtee viikonloppuna perässä samaan paikkaan. Seuraava reportaasi siis sieltä!

Juuri kun arki meinasi yllättää...

Kolmen Singaporessa vietetyn kuukauden aikana olemme oppineet selviytymisen perustaidot: liikkumisen ja ravinnon metsästämisen. Vaikka moni asia ihmetyttää vieläkin, niin automatka markettiin on menettänyt osan jännityksestään ja pulssi autoillessa on tippunut noin puoleen parin kuukauden takaisesta.

Vauhti on myös hieman hiipunut ja mukavuudenhalu on ajoittain yrittänyt ottaa valtaa. Olemme saaneet rakennettua kolmen kuukauden aikana itsellemme mukavan pikku reviirin, jossa on turvallista ja mukavaa elellä. Antti osaa hankkia itselleen lounasta kahdesta eri lähiruokalasta joko kävellen, pyöräillen tai bussilla ja Saara osaa työpaikan lounaslistan jo ulkoa. Samoin osaamme ajaa autolla ilman navigaattoria jo mm. Ikeaan ja ruokakauppaan. Lenkkipolku lähtee kotipihasta ja oman pihan uima-allas tarjoaa hienon virkistäytymismahdollisuuden. Voiko elämältä toivoa enää enempää?

Hetkinen, näin kolmen kuukauden kohdalla on hyvä tehdä pieni tilannekatsaus! Näyttää uhkaavasti siltä että olemme lähiöitymässä tänne kaupunginosaamme! Ensimmäiset merkit ovat alkaneet ilmaantua aivan viime aikoina. Antti on esimerkiksi havainnut useiden ruokapaikkojen myyjien tunnistavan hänet ja arvaavan osittain jo tilauksetkin: ”hello, you dress different today”, ”Hello, mango juice!” ”You take chicken briyani?”. Tästä viikosta alkaen Antti lähtee uusiin ruokaloihin syömään polkupyörällään ja käy ehkä silloin tällöin moikkaamassa myyjäfrendejään lähiruokaloissa.

Havahduimme uhkaavaan lähiöitymiseemme viime viikonloppuna, jolloin meidät repäistiin kotikonnuiltamme suurkaupungin vipinään. Uudet Singaporen tuttavamme tutustuttivat meidät ennennäkemättömiin alueisiin kotikaupungissamme. Perjantaina totesimme hämmästykseksemme, että Singaporessa on söpöjä pieniä eurooppalaishenkisiä ravintoloita ja jopa hienoja kattoterasseja, joilla nauttia viikonlopusta. Seuraavana iltana söimme illallista lähi-idän hengessä Arab streetillä. Olimme hämmentyneitä, ei chicken briyania tai kalapallonuudeleita – olimmeko lainkaan Singaporessa?

Kaksi ulkoilijaa Bukit Timah-luonnonpuistossa

Viikonloppu toi mukanaan muitakin uusia kokemuksia. Se olikin hyvä, sillä tarvitsemme selvästi vieroitusta kotilähiöstämme. Lauantaiaamuna kävimme valloittamassa Singaporen korkeimman huipun, Bukit Timahin (162m). Parin tunnin hikinen mäkipatikointi oli hyvää karttaharjoitusta erityisesti Saaralle, joka on lupautunut Bukit Timahin patikointioppaaksi ensi kuussa suuremmalle suomalaisryhmälle.

Monitor-lisko nauttii auringosta lenkkipolulla

Antin suunnatessa myöhemmin päivällä golf-rangelle, Saara pääsi haistelemaan aristokraattista seurapiirielämää. Hänet oli nimittäin kutsuttu tutustumaan Singaporen pooloklubille erään bruneilaisen poolojoukkueen managerin vieraana. Valitettavasti Saara ei päässyt näkemään kiinnostuksensa ensisijaisia kohteita eli pooloponeja, sillä matsi oli peruttu sateen takia. Hän pääsi kuitenkin paiskaamaan kättä klubin poolo-open kanssa ja tapasi joukon bisnesmiehiä. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että taloudelliset tekijät saattavat rajoittaa Saaran pooloseurapiirielämää jatkossa.

Meidän on selvästi aika aloittaa uusi tutustumiskierros kotikaupunkimme kartoittamattomiin osiin. Ensi viikonloppuna suuntaamme kuitenkin jälleen Singaporen rajojen ulkopuolelle, tällä kertaa malesialaiseen Melakan kaupunkiin. Miten sujuu matka paikallisbussissa? Onko polkupyörä sopiva kulkuneuvo historiallisilla nähtävyyksillä? Siitä lisää ensi viikolla!

Polkupyöräilyä Indonesiassa

Antti päätti tehdä pienen pyöräretken Indonesian puolelle Saaran harjoitellessa pilkkimistä ja moottorikelkkailua Suomessa. Reissuidea syntyi torstaina ja matkavalmisteluiden keskeinen osa oli Batam-saaren kartan ostaminen kirjakaupasta torstai-iltana. Perjantai-aamuna ehti vielä varata majoituksen ennen matkaanlähtöä.

Menomatka lauttaterminaalille oli melko hurja, sillä pyöräily West Coast Highwayllä ruuhka-aikaan rekkojen välissä oli uusi urheilukokemus. Homma sujui kuitenkin ihan hienosti kun matki moottoripyörien puikkelehtimista liikenteen seassa.

Lauttaterminaalissa saattoi hoitaa paikallisvaluuttasiat kuntoon ja Antti vaihtoikin itselleen kahden sentin paksuisen nipun paikallista valuuttaa. Lauttayhtiön lipunmyyntikojulla ihmeteltiin hieman, kun matkatavarana olikin tyypillisen länsimaalaisen matkatavaran, golfbägin, sijaan polkupyörä!

Lauttamatkalla oli vuorossa reitin suunnittelu. Ideana oli pyöräillä Batam-saaren poikki johonkin satamaan, josta pääsisi Bintan-saarella olevaan Tanjungpinangin kaupunkiin, josta Antti oli varannut hotellihuoneen seuraavaksi yöksi. Alkuperäinen pohjois-etelä-suuntainen reitti meni uusiksi huonojen lautta-aikataulujen vuoksi (hotellin pomo laittoi matkalla tekstarilla tiedon, että lautta kulkee vain kahdesti päivässä). Onneksi Antti oli selvittänyt edellisenä iltana että Punggurin kylästä kulkee lauttoja ”usein” Tanjungpinangiin, joten päivän reitti suuntasi sinne.

West Coast Highwayn rekkaruuhka oli kaukainen muisto Indonesiassa. Jo satama-alueelta pois pyöräillessä kävi selväksi, ettei Singaporen liikenne pärjännyt hurjuusvertailussa indonesialaiselle. Batamilla suhisi mopoja, autoja ja rekkoja ohi hirvittävällä tahdilla. Onneksi paikalliset ovat tottuneet väistelemään reunimmaisen kaistan ”yllättäviä esteitä” kuten rikkinäisiä skoottereita, katukauppiaita ja vastaavia, joten yhden länsimaalaisen pyöräilijänkin ohi oli helppo sukkuloida.

Suunnistus Punggurin kylän lauttaterminaalille sujui suhteellisen helposti, vaikka kartta osoittautui hyödyttömäksi jo alkumatkasta. Paikallisilta pystyi kysymään risteyksissä reittineuvoja ilman yhteistä kieltä kohdekaupungin nimeä hokemalla ja käsillä viittoilemalla. Erityisesti teollisuuslaitoksen vartija ja leipäkaupassa asioinut skootterimummo antoivat arvokkaita vinkkejä kartan tehtyä tepposet. Ainoan huonon vinkin antoi sokeriruokomehukauppias, jonka indonesiankieliset ohjeet johtivat kymmenen kilometrin kiertotielle, mutta onneksi taksivälittäjä osasi ohjata Antin takaisin oikealle reitille.

Loppumatka sujui hienosti, vaikka Antti ajoikin ohi ensimmäisestä satamasta. Onneksi satama, johon Antti lopulta päätyi, osoittautui laivan lähtöpaikaksi. 

Lauttamatkalla Bintan-saarelle oli aikaa small-talkata matkatovereiden kanssa. Antin seuraan lyöttäytyi välittömästi indonesialainen maailmanmies, joka istutti perheensä sivummalle ja tuli haastattelemaan outoa venematkustajaa perinteisin tutustumiskysymyksin ”how old are you?” ja ”how much your bicycle costs?”. Nälkäkään ei yllättänyt uuden kaverin tyrkyttäessä banaanilastuja pitkin matkaa ”Don’t be shy, eat!” ja lopuksi vaihdettiin vielä puhelinnumeroita.

Perillä Bintan-saarella oli vielä edessä 7 km pyöräily hotellille. Harmillisesti kartta osoittautui jälleen hyödyttömäksi, eikä kukaan puhunut englantia tai tuntenut hotellia nimeltä. Onneksi matkan varrelle osui matkatoimisto, jossa ongelmaan keksittiin ratkaisu Antin toisteltua herkeämättä hotellin nimeä. Kaksi englantia osaamatonta nuorta kaverusta lähtivät tiskin takaa opastamaan skootterilla Antin perille hotellille. Hieno homma!

Hotelliyön jälkeen edessä oli paluu satamaan, josta lautta vei Antin pyörineen Batam-saaren eteläpuolella olevalle Galang-saarelle. Galangilta oli enää pieni siirtymä siltoja ja maantietä pitkin takaisin Batam-saarelle ja sen pohjoisosassa sijaitsevaan Sekupangin kaupunkiin, josta lautta takaisin kotiin lähti.

Uskollinen sotaratsu ja indonesialainen kana, uimaranta Galang-saarella

Kartta oli pudonnut lauttamatkalla harmillisesti mereen, eikä tarkkaa tietoa matkan pituudesta tai reitistä ollut. Onneksi pyöräilykeli päiväntasaajalla keskipäivän aikaan oli aurinkoinen, joten neljätuntinen ja aika mäkinen etappi sujui lämpimästä säästä nauttiessa. Matkalta tarttui mukaan myös hyvä niksi: jos aurinkorasva pettää paahteessa, voi pyöräillessä käyttää esim. mustaa hupparia aurinkosuojana!

Jos matkakuume heräsi ja jäit hautomaan mielessäsi esimerkiksi kysymyksiä: ”onkohan siellä turvallista pyöräillä?”, ”onkohan se suosittu pyörämatkakohde?”, ”onkohan siellä turisteja?” niin vastaus on ei. Jos siitä huolimatta haluat lähteä Batamille ja Bintanille pyöräilemään, niin Antti suosittelee lämpimästi kokeilemaan!

Kuumimmat uutisaiheet sieltä ja täältä

Saaran ollessa työmatkalla lumisella Pohjanmaalla päätimme tehdä pienen uutiskatsauksen siitä mitä yhteistä uudella ja vanhalla kotipaikkakunnallamme on.  Päältä päin katsottuna elämänmeno Singaporessa ja Suomessa ei voisi olla erilaisempi. 

Saara kiskoi sunnuntaina monot jalkoihinsa ja suhahti takapihalta suoraan hiihtoladulle.  Kirkkaasta kevätauringosta huolimatta vastaantulijoita ei Kokkolan metsissä ollut, joten lenkillä sai nauttia rikkumattomasta luonnonrauhasta. Illalla kylmiä raajoja saattoi lämmitellä saunan lauteilla. 

Samaan aikaan Singaporessa Antti suuntasi lenkkipolulle Pandan-tekojärven ympäri ja väisteli matkalla lepakoita ja järven rannalla ulkoilevia pakistanilais- ja bangladeshilaismiesryhmiä. Järven ranta on lenkkeilyn lisäksi myös oivallinen paikka soittaa puheluita kotimaahan tai viettää porukalla leffailtaa läppärin ääressä, joten porukkaa riittää. Lenkin jälkeen kuumia raajoja pystyi viilentelemään kylmässä suihkussa.

Maantieteellisistä eroista huolimatta paikallista mediaa puhuttavat kuitenkin monet samat aiheet. Ruoka on yksi niistä. Alkuvuoden suomalainen mediailimiö on ollut liha- ja einestuotteiden harhaanjohtavat nimet ja pakkausselostusten vähemmän herkullinen totuus. Aiheellista järkytystä ovat aiheuttaneet kanannahkaa sisältävät lihapullat, kamaraa sisältävät lenkkimakkarat ja syötäväksi kelpaamattomia E-aineita vilisevät einekset.

Singaporessa lähestymistapa on erilainen, vaikka ruokaympyrän sisältö on sama. Täällä ei pakkausselosteita tarvita, sillä erikoiset ainesosat tuodaan rohkeasti kuluttajan tietoisuuteen. Kananjalat myydään siisteissä pakkauksissa rintafileiden vieressä (nahka on erittäin hyvää grillattuna) ja paikallinen ruokakoju mainostaa ylpeästi sianhännällä höystettyä nuudeliannostaan (nahan voi syödä häntänivelten ympäriltä). Koneellinen lihanerottelu on täällä korvattu manuaalisella erottelulla, jonka ruokailija hoitaa omalla lautasellaan. Luupalat voi sylkäistä pöydälle (paikalliset ruokailijat) tai kätkeä lautasliinaan (häveliäät turistit).

Epäilyttävät E-lisäaineet ovat sen sijaan huoli myös singaporelaisille. Suomessa uutisiin asti pääsi viime viikolla mehu, jossa ei ollut muuta kuin vettä ja kymmenkunta E-ainetta. Singaporesta käsin katsottaessa tällaisesta uutisoinnista tulee väistämättä sellainen olo että Suomalaiset ovat lisäaineiden käytössä taas jälkijunassa kuten Lahden MM-hiihdoissa aikanaan. 

Samaan aikaan kun Suomi puuhastelee vielä mehujen kanssa, raportoi Singaporen suurin sanomalehti että melamiinimaidon ja muiden ruokainnovaatioiden luvattu maa Kiina valmistaa pelkkiä lisäaineita käyttäen jo viiniä! (Tämän valeviinin nauttiminen ei tosin ole suotavaa, koska haastatellun viiniasiantuntijan mukaan feikkiviini saattaa aiheuttaa juomisen jälkeen pääkipua ja rytmihäiriöitä)

Singaporen suurin sanomalehti raportoi aiemmin tänä vuonna myös että Kiinan kananmunista iso osa on väärennettyjä.Väärennetyt kananmunat valmistuvat lehden mukaan kuitenkin varsin luonnonmukaisesti, sillä piraattikanannmunien valmistus ei vaadi yhtään E-ainetta, ainoastaan kuusi teollisuusprosessien sivutuotteena syntyvää jätekemikaalia, sekoituskulhon ja puolikkaan pingispallon (keltuaisen valmistukseen)!

Toinen Suomea ja Singaporea yhdistävä uutisteema ovat lähestyvät vaalit. Singaporessa puolueasetelma ei herätä lehdistön intohimoja, sillä ainoastaan valtapuolueen voittomarginaali on ennen vaaleja epäselvä. Kansaan vetoavien vaaliteemojen sijaan lehdistön huomio kiinnittyykin täällä enimmäkseen vaalipiirien uusjakoon, jonka valtapuolue suorittaa jokaisten vaalien alla.

Yksi merkittävin ero maiden sanomalehtien välillä on ehkä kuitenkin viihdeuutisten vähyys Singaporen lehdistössä, ja vastaavasti moraalisesti arveluttavaan toimintaan liittyvän uutisoinnin puute Suomessa. Suomen viihdeuutisten viime viikonlopun kuumimpiin kuulunut otsikko ”Uusi Miss Suomi ei halua lööppeihin”, olisi tuskin päässyt täällä lööppeihin. Sen sijaan höllään moraaliin liittyvät uutiset ovat yleisiä.

Esimerkiksi seuraavan uutisen uutiskynnyksen ylittäneen osuuden löytäminen saattaa tuottaa vaikeuksia viihdeuutisiin ja kevytkenkäisiin käyttäytymismalleihin tottuneille suomalaisille. Dramaattisen otsikon taustalle kätkeytyy riipaiseva tarina siitä, kuinka isä ei sulata 21-vuotiaan poikansa suhdetta 30-vuotiaaseen naiseen.

Parents worried son will become teacher's sex slave:

http://www.straitstimes.com/BreakingNews/SEAsia/Story/STIStory_640891.html