Weekend Getaway Special # 5 -Vietnam

Pääsiäislomamme Vietnamiin alkoi torstai-iltapäivänä parituntisella lennolla Etelä-Vienamin ytimeen, eli Ho Chi Minh Cityyn (toiselta nimeltään Saigon). Edellisistä matkakokemuksista viisastuneina osasimme jo ohittaa kentällä ensimmäisen sudenkuopan, eli ryöstöhintaisia kyytejä tarjoavat taksidiilerit. Rehellisen halvassa mittaritaksissa oli hyvä ihmetellä HCMC:n (huom. tosimatkaajat lyhentävät aina kaupunkien nimet) liikennettä, joka muodostui lähes täysin erilaisia kuormia kuljettavista skoottereista. Emme olleet ennen nähneet esimerkiksi jääkaappipakastimen kuljetusta skootterin takaritsillä.

Kaupungin liikennesääntöjä ei tarvitse paljon ihmetellä, sillä paikallisessa liikenteessä pärjää noviisikin mainiosti. Kymmenettuhannet skootterit ajavat suunnilleen samoilla säännöillä kuin polkupyörät Kokkolan yössä. Liikenne on pääosin oikeanpuoleista, punaisilla valoilla pysähdytään jos toisesta suunnasta tulee joku ja pieni ajoittainen könyäminen kuuluu matkantekoon. Jos katu on yksisuuntainen ja halutaan mennä toiseen suuntaan, niin sitten ajetaan jalkakäytävällä. Erittäin yksinkertaista!

Ensimmäisenä iltana kävimme haistelemassa tunnelmia keskustan kaduilla ja syömässä grillattua kalaa (redsnäpper-merkkistä) mainiossa katuravintolassa. Todellinen seikkailu alkoi seuraavana aamuna kun lähdimme bussilla Mekong-joen suistossa sijaitsevaan Can Thon kaupunkiin. Can Thohon pääsee helposti minibussilla. Kilpailevien bussilinjojen lähtöajan voi päätellä bussiaseman lippuluukuilla huutavien myyjien äänensävystä ja -voimakkuudesta. Valitsimme kovaäänisimmän huutajan ja valitsemamme bussi olikin jo puolillaan astuessamme sisään. Lippuluukun aggressiivisesti kiljuva myyjätär onnistui hankkimaan autoomme loput tarvittavat matkustajat noin puolessa tunnissa, jonka jälkeen pääsimme täydellä kuormalla matkaan.

Matkalla tutustuimme kanssamatkustajiimme small-talkaten. Antin vietnamintaitoisella vierustoverilla oli äärimmäisen tärkeää asiaa ja meidän edessämme istuva kambodzalainen heppu tulkkasi miehen kysymyksen meille. Emme kuitenkaan keksineet mitä meiltä kysyttiin joten yritimme useita eri vastauksia (olemme Suomesta, olemme matkalla Can Thohon, tulimme Vietnamiin eilen, emme osaa vietnamia, kyllä…). Kun nämä eivät tuoneet kaivattua vastausta herrasmiehen kysymykseen, bussin perällä istunut pappa tuli avuksi ja lainasi kambodzalaiselle kaverille kynän ja paperia. Lopulta saimme englanninkielisen kysymyksen eteemme paperilla: ”How are you year?” Ahaa! Minä vuonna olet syntynyt? Ei muuta kuin vuosiluku paperiin ja herrasmieheltä tuli tyytyväiset nyökkäykset. Antti kysyi vielä kohteliaasti herrasmiehen syntymävuotta tulkin avulla (1954) ja tämän jälkeen kaikki osapuolet hymyilivät tyytyväisinä toisilleen loppumatkan.

Perillä Can Thossa halusimme majoituksen parhaalta paikalta, eli hotellista jota vastapäätä möllötti pronssinen Ho Chi Minh-patsas. Meitä lykästi ja saimme oikein kivan pikkuhuoneen, jonka varustukseen kuului oma kylpyhuonegekko ja näkymä suoraan patsaalle. Upeaa!

Varasimme hotellin emännältä myös jokiristeilyn seuraavalle aamulle. Hän kehui risteilypakettia kovasti ja vakuuttaakseen meidät hän näppäili Vietnamissa asuvan suomalaisen ystävättärensä numeron puhelimeensa ja antoi luurin Saaralle.  Toisesta päästä vastannut naisihminen kehui risteilyä sen verran upein sanakääntein että pistimme risteilyn tilaukseen.

Launtaiaamuna puoli kuudelta nuori vietnamilainen oppaamme Toah tuli hakemaan meitä risteilylle. Hän johdatti meidät aamuhämärissä kaupungin sivukujia pitkin jokirantaan, jossa meitä odotti hieman antiikkinen puuvene ja paatin kapteeni. Moottori yski ja sammahteli muutamaan otteeseen, mutta pääsimme kuin pääsimmekin köröttelemään paatillamme pitkin Mekongin haarajokea Phong Dienin kelluville markkinoille. Risteilypakettiin kuului myös aamiainen, eli pillikahvi, minibanaaneja ja patonki!

Markkinapaikalla meitä odotti kokoelma merikelvottoman näköisiä paatteja (onneksi olimme joella), joissa kauppa kävi. Kelluvissa suoramyyntipisteissä myytiin erilaisia vihanneksia ja hedelmiä, joita paikalliset viljelijät olivat pakanneet laivansa kukkuroilleen. He asuvat laivoissaan kauppapaikalla kunnes lasti on myyty ja palaavat sitten hakemaan seuraavaa erää kotipelloilta. Ilmeisesti emme näyttäneet siltä, että haluaisimme ostaa sataa kiloa ananaksia, joten saimme lipua hedelmälaivojen välissä rauhassa ilman kauppaehdotuksia.

Naurisvene

Vesimelonikauppiaan vene

Markkinoiden jälkeen teimme kierroksen jokisuiston pienemmissä kanavissa ja pääsimme tutustumaan riisinuudelitehtaaseen sekä erilaisten hedelmien, ankkojen ja pythonien kasvatukseen. Meillä oli hirmu jännää, mutta kanavissa lipuminen oli venekapteenimme mielestä ilmeisen tylsää, sillä hänelle jäi aikaa värkätä vesikookoksen lehdistä Saaralle kasa koruja ja erilaisia kukka-asetelmia. Ruokatauolla hän pyydysti vedestä käärmeen ja antoi sen ystävällisesti Antin pideltäväksi. Hauskaa oli.

Opas ja kapteeni

 Palasimme vielä lauantai-iltana Saigoniin, sillä torstai-illan perusteella meille oli jäänyt sellainen hytinä, että sielläkin voisi olla kaikenlaista hauskaa nähtävää. Sunnuntaina kierreltiin sitten kaikenlaisia nähtävyyksiä ja maisteltiin erilaisia paikallisherkkuja kuten näädänpapanakahvia ja lihapullanuudelisoppaa. Illalla syötiin vähän länsimaisempia grilliherkkuja kivassa puutarharavintolassa ja katseltiin liikenteen vilinää läheisen hotellin kattoterassilta.

Vietnamiin oli helppo ihastua, blogitiimi suosittelee! Lisää kuvia Vietnamista

Käänteistä matkakuumetta

Antti sai välittömästi Filippiineiltä paluun jälkeen kuumeen. Kotidiagnoosi paljasti nopeasti että kyse oli liian trooppisen lomailun aiheuttamasta käänteisestä matkakuumeesta. Kaipasimme kuumeisesti kahden peräkkäisen matkaviikonlopun jälkeen kotoisen arkista tekemistä.

Käänteisen matkakuumeen kotoisen arkiset hoitotoimenpiteet käynnistettiin jo perjantai-iltana syömällä pitsaa suomalaisseurassa. Jatkoimme hoitokuuria lauantaiaamun kolmetuntisella siivousmaratonilla, joka oli ihan huippu juttu. Lounasaikaan sivuutimme wonton-nuudelit ja hainanilaisen kanan ja suuntasimme Dempsey Hillille ranskalaiseen ravintolaan, jossa herkuttelimme sellaisilla erikoisuuksilla kuin risotto (Saara) ja kanankoipi ja perunamuusi (Antti). Kunnon lounas kohotti tunnelmia sen verran, että meillä riitti intoa lähteä suurlähetystöön äänestämään. Samalla saimme lisähoitoa asioimalla vaalipaikalla ihan suomen kielellä. Tämän aktiivisen aamun jälkeen hengitystä tasattiin pienellä ”lukuhetkellä” poolsidella, joka päättyi kahden sivun jälkeen nokosiin. Illalla piti mennä elokuviin, muttei jaksettu mennä. Loistava lauantai!

Oli varsin onnekasta, että olimme ottaneet lauantain rauhallisesti, sillä sunnuntai johti meidät melkoisiin urheilusaavutuksiin. Olimme ilmoittautuneet viikkoja sitten 2XU Compression Run – juoksuun, joka starttasi klo 7.00 sunnuntaiaamuna. Tunnelma oli erikoinen, kun kuljimme aamuhämärässä muuten autiossa pilvenpiirtäjäkeskustassa 10 000 muun juoksijan vanavedessä kisan lähtöpaikalle. 12 km juoksutapahtuman reitti kulki Singaporen GP-radan ja Marina Bayn maisemissa. Oiva reittivalinta johdatti meidät joidenkin Singaporen maamerkkien ohi ja pääsimme bongaamaan juosten joukon kaupungin päänähtävyyksiä! Molempien juoksu meni tavoitteisiin nähden hyvin, Saara juoksi pisimmän juoksumatkansa 1h 20min ja Antti pinkoi alle tunnin.

Kuten arvata saattaa, moinen urheilusaavutus hengästytti meidät niin, että loppu sunnuntaista kului aamupalaillessa, kahvitellessa ja lounastellessa. Iltaan mennessä käänteinen matkakuumeemme oli laskenut jo niin, että uskaltauduimme hieman suunnittelemaan tulevaa pääsiäisen matkaamme Vietnamiin. Matkaväsymys on menneen viikon lumia ja tällä viikolla se lätisee enää loskana lenkkarin alla.

Weekend Getaway Special # 4 - Puerto Galera ja Manila, Filippiinit

Saaralla oli viime viikolla työmatka Manilaan ja Antti lensi viikonloppuna perässä samaan paikkaan

Manila on jännittävä metropoli, jossa seikkailu alkaa heti lentokentän taksijonosta. Antti otti taksin lentokentän ”mittaritaksi”-tolpalta, mutta taksissa selvisi, ettei siinä ollut mittaria, ”because this is an airport taxi”. Kuski ei myöskään suostunut sanomaan matkan hintaa vaan ajoi kentältä epämääräiselle parkkipaikalle jossa hänen pomonsa tuli esittelemään printattua matkahinnastoa. 30 Yhdysvaltain dollaria puolen tunnin matkasta oli selvä ryöstö, mutta tilanteesta johtuen se tuntui ihan kohtuuhintaiselta lunnasrahalta parkkipaikalta vapautumiseksi. Vaihtorahan sai onneksi takaisin kuskilta sieppaamalla setelit hänen kädestään.

Manila oli vain välietappi matkallamme, jonka todellinen määränpää oli Puerto Galera Mindoron saarella. Matka Puerto Galeraan taittui paikallisbussissa, johon päättäväinen sisäänheittäjä ohjasi meidät heti saatuamme taksin oven auki bussiaseman ulkopuolella. Kaksituntista matkaa tahditti hyvä ruokahuolto ja tiivis viihdepaketti. Kananmunia, pähkinöitä ja muovikääreisiä hampurilaisia sai nälän yllättäessä tilata pysäkeiltä kyytiin hyppääviltä kauppiailta (Sir, ham-bu-bu-bu-bu-buuurger?). Matkan alkuosan ajan bussin kahdesta teeveestä pauhasi romanttinen Hollywood-komedia, mutta dvd:n mentyä jumiin soittimeen työnnettiin Kevin Kostnerin tähdittämä Bodyguard-dvd. Ehdimme katsoa täydellä volyymilla elokuvan tunnussävelmän musiikkivideon, leffatrailerin, making-of-dokumentaarin näyttelijähaastatteluineen ja elokuvan alkuhetket ennen saapumistamme Batangaksen satamaan.

Matka Puerto Galeraan taittui Father ’n son-linjan bambulaivalla. Aloittelevakin turisti löytää hyvin laivaan touhukkaiden sisäänheittäjien avulla. Meidän puuhamiehemme hankki liput, veroläpyskät ja vakuutuslaput eri luukuilta ennen kuin ehdimme veer-kän-ai-bai-ö-tiketiä sanoa. Pieni tippi oli tietysti paikallaan hienosta touhuamisesta. Bambulaiva kiisi rivakasti lahden yli määräsatamaamme Sabangin kylään Puerto Galerassa parissa tunnissa.

Bambuvene Sabangin laiturissa

Sabangin kylä oli muutaman korttelin levyinen palmurantapätkä, jolta löytyi parikymmentä sukellusyritystä, rantaterasseja, hotelleja ja skootterivuokrausyrittäjiä. Ensimmäisen Sabang-illan saldona oli oivallinen illallinen rantaravintolassa, sekä Antin neuvottelema hyvä diili paikallisen veneenomistajan kanssa seuraavan päivän snorklausreissusta.

Seuraavana aamuna venekuskimme Win-Win poimi meidät taivaansinisen King Elmar-bambupaattinsa kyytiin ja suuntasimme ulapalle snorkkeleinemme. Matkaohjelmaksi oli sovittu kaksi Win-Winin suosittelemaa snorklauskohdetta, joissa oli odotettavissa jättisimpukoiden ja hienojen korallien bongausta.

Ankkuroiduimme keskelle lahtea, josta molskahdimme veteen jättisimpukoiden etsintään. Tätä tutkimusmatkaamme helpotti melkoisesti pikkuisessa sotuveneessä kököttävä mies, joka huuteli ja osoitteli veneestään meille ja muutamalle muulle snorklaajalle simpukoiden sijainnin. Tämän avuliaan matkaoppaan liiketoimintamalli oli vielä hiomaton timantti, sillä uikkareiden taskussa on hankala kantaa sopivaa tippirahaa.

Toisen snorklausetappimme värikäs merenalainen elämä laittoi vauhtia suunnitelmiimme hankkia sukelluskortit pikimmiten! Ehkä jo ensi kerralla pääsemme tutkimaan kaloja ja koralleja pintaa syvemmältä. Teimme upean snorklausretken laajalla korallialueella ihan omin voimin, vaikka paikalliset yrittäjät koettivat kaupata meille pakettia, jossa olisimme roikkuneet vedessä moottoriveneen vetämänä samalla kun meidät uitetaan korallien yli.

Matka oli siis melkoinen menestys, niin meidän kuin myös kapteenimme mielestä. Hän kauppasi reissua myös seuraavalle päivälle ja soitteli Antille sunnuntaina viitisen kertaa.

Lauantaina otimme myös skootterin vuokralle, sillä kymmenet ”motorcycle, mister”-huudot olivat saaneet mielenkiinnon skootterointia kohtaan heräämään. Köröttelimme menopelillämme pitkin rannikkoa ja pysähdyimme parilla valkohiekkaisella palmurannalla. Onnistuimme harhauttamaan hainleukoja, jättisimpukoita ja muovikoruja myyvät kauppiaat kurvaamalla nauttimaan lounasta skootteriyrittäjän suosittelemaan merenrantapitseriaan. Pitserioiden suosiosta päätellen tämä herkku on jonkinlaisen kansallisruoan asemassa Filippiineillä. Meille maistui!

Talipanan Beach

Sunnuntaina palasimme jo aamulla takaisin Manilaan, jotta Saara ehti iltapäivän paluulennolle. Antti ehti käydä sunnuntaina vielä Manilan vanhassa kaupungissa. Lukuisat vanhassa kaupungissa päivystävät riksataksit ja matkaopaskandidaatit olivat selkeästi päättäneet, että Antti ei osaa suunnistaa kapeilla kaduilla ilman opasta, mutta onneksi vanhankaupungin muureille saattoi luikahtaa riksataksien tavoittamattomiin. Muureilla olikin hienot näkymät keskustan ja golfkentän yli ja muureilla partioivat pumppuhaulikkopoliisit olivat mukavaa juttuseuraa.

Filippiineillä on kauniita rantoja ja aitoa yrittäjähenkisyyttä – seuraavalla kerralla tulemme sukelluskorttien kanssa!

Lisää kuvia löytyy täältä