Vuoden viimeiset kuukaudet hurahtivat ohi sellaista vauhtia, että blogitiimi tipahti kärryiltä jo jokin aika sitten. Selvittyämme nyt Suomen kaamoslomalta takaisin Singaporeen, päätimme tarkistaa mitä loppuvuoden parhaista paloista jäi raportoimatta. Esille nousi yksi aivan erityinen viikonloppu, jolloin toimimme häämatkaoppaina Balilla!
Pahaa-aavistamattomat häämatkalaisemme, eli leikkisämmin hanimuunerit, saapuivat vieraiksemme Singaporeen marraskuun alkupuolella. Muutaman päivän Singaporen tutustumisjakson jälkeen pakkasimme viikonloppulaukkumme ja suuntasimme kaikki tutustumaan Baliin. Matka alkoi vauhdikkaasti, tai ainakin hyvällä sykkeellä. Häämatkaoppaiden aikataulu petti heti lähtöviivoilla ja jouduimme lähtemään lentokentälle pahasti suunnitellusta myöhässä. Tilanne tukaloitui entisestään, kun kuskiksemme sattui Singaporen säntillisin taksikuski, joka pitäytyi tiukasti nopeusrajoituksissa, eikä vaihtanut kaistaa vaikka oman kaistan liikenne jumitti. Kun matkalle osui vielä massiivinen liikenneruuhka, alkoi lennolta myöhästymisen ainekset olla kasassa. Saaran painostava tuhina, puhina ja voivottelu takapenkiltä saivat kuskin lopulta ottamaan loppukirin lentokentän viimeisillä, pitkillä suorilla. Kun liikenne ruuhkautui terminaalin pihassa, hyppäsi Antti autosta ja juoksi lähtöselvitystiskille koko porukan passien kanssa. Kiire oli hieman turhaa, sillä aikaa lähtöselvityksen sulkeutumiseen jäi lopulta yli viisi minuuttia.
 |
| Apinametsän päällikkö |
Olimme varanneet häämatkalaistemme kanssa Balilta kaksihuoneisen villan Sanur-nimisestä kaupungista. Villaa ympäröivät korkeat muurit ja muikean kokoisella omalla pihalla oli uima-allas, sekä ruokailukatos, johon saimme aamupalan pöytään katettuna. Kyllä kelpasi häämatkailla!
Ensimmäisenä iltana saavuimme hotelliin erittäin nälkäisinä. Soitimme hotellin 24h huonepalveluun pyytääksemme pientä iltapalaa villallemme, mutta harmiksemme uninen kokki väitti meille puhelimessa, että 24h keittiö oli mennyt jo kiinni. Kokki kehotti meitä sen sijaan kääntymään McDonaldsin puoleen. Puhelun jälkeinen manailumme loppui kuitenkin lyhyeen, kun Mäkkäristä soitettiin yllätyspuhelu talollemme ja kysyttiin iltapalatoiveitamme. Tilaamamme bigmäkit tuotiin perille ripeänä kotiinkuljetuksena ja iltapalamme oli pelastettu!
Seuraavana päivänä häämatkalaiset kävivät ensin aamutuimaan kolmituntisen sukelluskoulun. Sen jälkeen päätimme porukalla etsiä taksikuskin ja lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Emme tosin ehtineet edes etsiä kuskia, kun hotellimme edustalla väijynyt kuljettaja jo bongasi meidät. Sovimme hinnan ja lähdimme liikkeelle. Kuskilla juttu luisti ja matka sujui mukavasti. Noin vartin jälkeen oivalsimme kuitenkin harmiksemme, ettei kuski ymmärtänyt juuri lainkaan englantia, vaikka hän osasikin sujuvasti kertoilla meille nähtävyyksistä, tienvarren kauppojen tarjonnasta ja niissä tarjottavista turistialennuksista.
Hienoisista kommunikaatiovaikeuksista huolimatta pääsimme kuskin kyydillä sekä riisiplantaasin äärelle syömään, apinametsään (indonesian englanniksi ”mankiporee”) ja Ubudin turistikojualueelle. Kaikki oivia kohteita, vaikkemme päässeetkään sinne minne olimme alun perin pyytäneet kuskia meidät viemään.
Seuraava päivä oli suuri päivä. Lähdimme sukellusretkelle Tulambeniin katsomaan U.S.S. Liberty –sotalaivan hylkyä. Oppainamme olivat valokuvauksesta innostunut korealainen sukellusputiikin pitäjä Daeen Yu (äännetään DaiJu), iranilainen sukellusopettajaharjoittelija sekä oivallinen suomalainen sukellusohjaaja Janne. Hanimuunerit tekivät tutustumissukelluksen ja keskittyivät sen jälkeen snorklailuun. Itse sukelsimme kahteen otteeseen hylyllä ja pääsimme hämmästelemään valtavaa jackfish-parvea ja muita hylyn ympärillä kuhisevia kaloja. Ahkeran valokuvauksen seurauksena kameran akku loppui harmillisesti juuri, kun sukelsimme tuhatpäisen kalaparven ja pohjan väliin jääneestä parimetrisestä välistä. Toivottavasti lukijat uskovat, että kyse ei ole kalavaleesta. Paluumatkalla DaiJu osti kaikille jäätelöt. Hieno sukelluspäivä!
 |
| Kalat hylkysukelluksella |
Viimeisenä päivänä heräsimme varhain ja hyppäsimme yskivän, sivuoven menettäneen, vihreän pakettiautotaksin kyytiin ja pyysimme kuskia suuntaamaan keulan Kuta-rannan parhaille surffiaalloille. Rannalla oli vielä hiljaista ja aallot ujoja, mutta hetken käveltyämme löysimme rannan pätkän, jolla joukko ihmisiä harjoitteli aalloilla ratsastusta. Vuokrasimme laudat, mutta opettajan kohdalla pihistelimme sen verran, että hanimuunerit päätyivät blogitiimin surffioppiin. Meillähän oli surffauskokemusta jo paria viikkoa aiemmalta Cheratingin matkaltamme! Lautojen kanssa temppuilu oli kyllä hauskaa, mutta ei meistä ketään taideta vielä tämän kerran perusteella kelpuuttaa surffaripiireihin.
Tässä vaiheessa meillä olikin jo kiire lentokentälle, mutta jätimme häämatkalaiset jatkamaan Bali-elämystä kaikessa rauhassa häämatkajärjestäjien aiheuttamasta vauhtiviikonlopusta toipuen. Mikä mainio Balin miniloma! Suosittelemme!
