Pääsiäislomamme Vietnamiin alkoi torstai-iltapäivänä parituntisella lennolla Etelä-Vienamin ytimeen, eli Ho Chi Minh Cityyn (toiselta nimeltään Saigon). Edellisistä matkakokemuksista viisastuneina osasimme jo ohittaa kentällä ensimmäisen sudenkuopan, eli ryöstöhintaisia kyytejä tarjoavat taksidiilerit. Rehellisen halvassa mittaritaksissa oli hyvä ihmetellä HCMC:n (huom. tosimatkaajat lyhentävät aina kaupunkien nimet) liikennettä, joka muodostui lähes täysin erilaisia kuormia kuljettavista skoottereista. Emme olleet ennen nähneet esimerkiksi jääkaappipakastimen kuljetusta skootterin takaritsillä.
Kaupungin liikennesääntöjä ei tarvitse paljon ihmetellä, sillä paikallisessa liikenteessä pärjää noviisikin mainiosti. Kymmenettuhannet skootterit ajavat suunnilleen samoilla säännöillä kuin polkupyörät Kokkolan yössä. Liikenne on pääosin oikeanpuoleista, punaisilla valoilla pysähdytään jos toisesta suunnasta tulee joku ja pieni ajoittainen könyäminen kuuluu matkantekoon. Jos katu on yksisuuntainen ja halutaan mennä toiseen suuntaan, niin sitten ajetaan jalkakäytävällä. Erittäin yksinkertaista!
Ensimmäisenä iltana kävimme haistelemassa tunnelmia keskustan kaduilla ja syömässä grillattua kalaa (redsnäpper-merkkistä) mainiossa katuravintolassa. Todellinen seikkailu alkoi seuraavana aamuna kun lähdimme bussilla Mekong-joen suistossa sijaitsevaan Can Thon kaupunkiin. Can Thohon pääsee helposti minibussilla. Kilpailevien bussilinjojen lähtöajan voi päätellä bussiaseman lippuluukuilla huutavien myyjien äänensävystä ja -voimakkuudesta. Valitsimme kovaäänisimmän huutajan ja valitsemamme bussi olikin jo puolillaan astuessamme sisään. Lippuluukun aggressiivisesti kiljuva myyjätär onnistui hankkimaan autoomme loput tarvittavat matkustajat noin puolessa tunnissa, jonka jälkeen pääsimme täydellä kuormalla matkaan.
Matkalla tutustuimme kanssamatkustajiimme small-talkaten. Antin vietnamintaitoisella vierustoverilla oli äärimmäisen tärkeää asiaa ja meidän edessämme istuva kambodzalainen heppu tulkkasi miehen kysymyksen meille. Emme kuitenkaan keksineet mitä meiltä kysyttiin joten yritimme useita eri vastauksia (olemme Suomesta, olemme matkalla Can Thohon, tulimme Vietnamiin eilen, emme osaa vietnamia, kyllä…). Kun nämä eivät tuoneet kaivattua vastausta herrasmiehen kysymykseen, bussin perällä istunut pappa tuli avuksi ja lainasi kambodzalaiselle kaverille kynän ja paperia. Lopulta saimme englanninkielisen kysymyksen eteemme paperilla: ”How are you year?” Ahaa! Minä vuonna olet syntynyt? Ei muuta kuin vuosiluku paperiin ja herrasmieheltä tuli tyytyväiset nyökkäykset. Antti kysyi vielä kohteliaasti herrasmiehen syntymävuotta tulkin avulla (1954) ja tämän jälkeen kaikki osapuolet hymyilivät tyytyväisinä toisilleen loppumatkan.
Perillä Can Thossa halusimme majoituksen parhaalta paikalta, eli hotellista jota vastapäätä möllötti pronssinen Ho Chi Minh-patsas. Meitä lykästi ja saimme oikein kivan pikkuhuoneen, jonka varustukseen kuului oma kylpyhuonegekko ja näkymä suoraan patsaalle. Upeaa!
Varasimme hotellin emännältä myös jokiristeilyn seuraavalle aamulle. Hän kehui risteilypakettia kovasti ja vakuuttaakseen meidät hän näppäili Vietnamissa asuvan suomalaisen ystävättärensä numeron puhelimeensa ja antoi luurin Saaralle. Toisesta päästä vastannut naisihminen kehui risteilyä sen verran upein sanakääntein että pistimme risteilyn tilaukseen.
Launtaiaamuna puoli kuudelta nuori vietnamilainen oppaamme Toah tuli hakemaan meitä risteilylle. Hän johdatti meidät aamuhämärissä kaupungin sivukujia pitkin jokirantaan, jossa meitä odotti hieman antiikkinen puuvene ja paatin kapteeni. Moottori yski ja sammahteli muutamaan otteeseen, mutta pääsimme kuin pääsimmekin köröttelemään paatillamme pitkin Mekongin haarajokea Phong Dienin kelluville markkinoille. Risteilypakettiin kuului myös aamiainen, eli pillikahvi, minibanaaneja ja patonki!
Markkinapaikalla meitä odotti kokoelma merikelvottoman näköisiä paatteja (onneksi olimme joella), joissa kauppa kävi. Kelluvissa suoramyyntipisteissä myytiin erilaisia vihanneksia ja hedelmiä, joita paikalliset viljelijät olivat pakanneet laivansa kukkuroilleen. He asuvat laivoissaan kauppapaikalla kunnes lasti on myyty ja palaavat sitten hakemaan seuraavaa erää kotipelloilta. Ilmeisesti emme näyttäneet siltä, että haluaisimme ostaa sataa kiloa ananaksia, joten saimme lipua hedelmälaivojen välissä rauhassa ilman kauppaehdotuksia.
 |
| Naurisvene |
 |
| Vesimelonikauppiaan vene |
Markkinoiden jälkeen teimme kierroksen jokisuiston pienemmissä kanavissa ja pääsimme tutustumaan riisinuudelitehtaaseen sekä erilaisten hedelmien, ankkojen ja pythonien kasvatukseen. Meillä oli hirmu jännää, mutta kanavissa lipuminen oli venekapteenimme mielestä ilmeisen tylsää, sillä hänelle jäi aikaa värkätä vesikookoksen lehdistä Saaralle kasa koruja ja erilaisia kukka-asetelmia. Ruokatauolla hän pyydysti vedestä käärmeen ja antoi sen ystävällisesti Antin pideltäväksi. Hauskaa oli.
 |
| Opas ja kapteeni |
Palasimme vielä lauantai-iltana Saigoniin, sillä torstai-illan perusteella meille oli jäänyt sellainen hytinä, että sielläkin voisi olla kaikenlaista hauskaa nähtävää. Sunnuntaina kierreltiin sitten kaikenlaisia nähtävyyksiä ja maisteltiin erilaisia paikallisherkkuja kuten näädänpapanakahvia ja lihapullanuudelisoppaa. Illalla syötiin vähän länsimaisempia grilliherkkuja kivassa puutarharavintolassa ja katseltiin liikenteen vilinää läheisen hotellin kattoterassilta.
Vietnamiin oli helppo ihastua, blogitiimi suosittelee! Lisää kuvia Vietnamista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti